Claire Federer-Rahkonen

Claire

P 60°21’58”, I 25°5’1″

Tulin Suomeen ensimmäisen kerran interraililla tyttöystäväni kanssa. Matkustimme
joka päivä eteenpäin ja ihailimme Suomen järvimaisemat. Savonlinna ja
Punkaharju olivat aivan upeat paikat ja sää salli! Matkustimme Sodankylään asti
ja ihailimme pientä puukirkkoa, missä oli käytetty ainoastaan puunauloja.
Tulimme Lapista pian takaisin Keski-Suomeen, koska siellä alkoi sataa räntää,
vaikka oli Juhannusaika. Saimme nähdä Sylviakodin Lahdessa. Meidän ohjaajat
Sonnenhofistä, kehitysvammaisten koulusta, olivat vuokranneet mökin
Oravasaaresta, Jyväskylän läheltä, ja siellä saimme viettää kaksi päivää. Saimme
kokea ensimmäistä kertaa saunaa. Etukäteen tuntui mahdottomalta, että ihminen
voi istua 60 asteessa kuumuudessa, mutta emme kehtaneet kieltäytyä. Ja miten
ihana oli uida, kun oli ensiksi saanut saunassa lämpöä. Siellä näimme myös sen
taikan kun kesäyöllä aurinko ja täysikuu olivat yhtä aikaa taivaassa. Siitä
tuli kaipaus tulla takaisin Suomeen!

Kun valmistuin sitten lääkintäpedagogiksi Sveitsissä, tulin sen jälkeen
vaihto-oppilaaksi Tapolaan kyläyhteisöön, Niinikoskelle, mistä opin mieheni Ari
Rahkosen tuntemaan. Se oli syy miksi kotiutuin Suomeen. Tein ensiksi muutama
vuotta töitä Tapolan kyläyhteisössä, kehitysvammaisten aikuisten kanssa. He
olivat parhaat suomen kielen opettajat minulle! Suomessa elämätyyli ei niin
paljon poikkeaa Sveitsin elämästä. Siinä on kumminkin muutama asia, joka
siellä ei ole: sauna, kala ja erityisesti silliä, viili ja piimä, hirvi sekä
potkukelkka. Ja tietysti maisemat ovat hyvin erilaisia. Siellä ylväät vuoret ja
täällä laajat pellot ja metsät, tuhannet järvet ja laaja taivas, missä auringon
laskun ja nousun aikana saa ihailla kaunimmat värit. Sveitsissä lasketellaan
kun täällä on murtomaahiihto. Toki sain kerran kutsun lasketella Jyväskylässä,
pienessä mäessä. Ihmettelin siitä, miten noin pieni mäki viitsi laskea!

Tapolan jälkeen menin Helsingiin eurytmiakouluun ja valmistuin eurytmistiksi.
Asuin Keravalla ja Vantaalla perustettiin silloin Steinerkoulua. Se oli kuin
ihme ja sain siellä töitä eurytmiaopettajana 1989. Olen siellä ollut töissä jo
kohta 28 vuotta. Toki olin välillä äitiyslomalla kun meille syntyi kaksi
poikaa. Vantaan seudun steinerkoulu on sydämeni asiaa. Mitä se on – hauska ja
elävä maailma! Ihana opettaa eurytmiaa ja käyttää Kalevalan ja  Eino Leinon
syvälliset runot! Pidän myös paljon Jean Sibeliuksen musiikista. Tällä hetkellä
harjoittelen kappaleita hänen ”kukkais” pianosarjasta.
Matkoilla Suomessa ja koulun yhteisössä olen tavannut paljon ystävällisiä ja
auttavia suomalaisia ihmisiä. Asun todella mielelläni täällä!

En osaa suomen kieltä täydellisesti. Useasti luullaan että olen
ruotsi-suomalainen. Vielä minulla on kaksoisvokaalit ja kaksoiskonsonantit
vaikeat ja myös sijamuodot. Kerran toisen luokan oppilaat kysyivät minulta
mistä olen kotoisin. Vastasin että Sveitsistä. Silloin he sanoivat: ”Ei se
mitään, kyllä me ymmärrämme sinua.”

Sen jälkeen kun olin asunut viisi vuotta Suomessa, anoin Suomen kansalaisuutta.
Tuli poliisivirkailija haastattelemaan minua ja tein yliopistossa jonkun tentin,
missä tutkittiin, että ymmärränko tarpeeksi Suomea. Sain sitten todistuksen,
jonka presidentti Mauno Koivisto oli allekirjoittanut. Se tuntui hienolta!